maanantai 23. joulukuuta 2013

Mausteiset hunajacashewt

Blogipikkujouluihin valmistin hunajakuorruttettuja cashewpähkinöitä. Näiden mausteisten kavereiden maustamisessa saa kukin käyttää omaa mielikuvitustaan. Itse käytin mausteita joista pidän ja joiden uskoin sopivan tilanteeseen. Ja näitä olen tehnyt myös kerran blogipikkujoulujen jälkeenkin, koukuttavan hyviä! Tällä ohjeella pähkinöitä tulee paljon, mutta tiiviissä rasiassa ja kuivassa säilytettynä pähkinät säilyvät muutaman kuukauden.


Tarvitset:

2 pss suolattuja ja paahdettuja cashewpähkinöitä (yht. n. 500 g)
n. 1 dl hunajaa
oman makusi mukaan mausteita, esim.
valkosipulijauhetta, juustokuminaa, cayennepippuria, savupaprikajauhetta, mustapippuria


Kaahda pähkinät uunipellille ja paahda ensin uunissa 175 asteessa sellaisenaan hetki, riittää että pähkinöihin tulee pieni väri.

Sekoita hunaja ja mausteet kulhossa. Kaada päälle uunista tulleet pähkinät ja sekoita hunaja hyvin pähkinöihin. Levitä kuorrutetut cashewt tasaisesti leivinpaperin päälle. Paahda vielä uunissa 200 asteessa keskitasolla kunnes pähkinöiden kuorrute ottaa hiukan väriä.

Nosta pelti uunista ja anna jäähtyä hyvin.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti