torstai 2. toukokuuta 2013

Vappuribsit ja kanavartaat

Hyvän ruuan merkeissä on aina ihana kerääntyä yhteen ja jos siinä sivussa sattuu olemaan vappua tai muuta juhlaa niin hauska juttuhan sekin.

Vappupöytään valmistui porsaan ribsejä Sara la Fountainin ohjeella. Jes, toimi hyvin! Kanavartaat taasen marinoin ihan omalla sörsselilläni ja onneksi oli maut tässäkin kohdillaan. Usean tunnin marinointi imeytyi hyvin kanaan ja teki siitä erityisen maukasta ja mureaa.

Lihasetin ohessa oli tarjolla raikasta vihersalaattia ja itsetehtyä perunasalaattia. Nämä eväät täyttivät mahan kyllä ääriään myöten. Ensi kertaa ribsejä tehneenä voin todeta, että tämä ei varmasti jäänyt viimeiseksi. Ei ollut rakettitiedettä millään muotoa.


- - - - - - - - - - - - -


Ribsit

4:lle

n. 1 kg porsaan kylkiriviä

kastike

2 tl valkosipulia raastettuna
2 tl inkivääriä raastettuna
4 rkl tomaattipyrettä
4 rkl HP-kastiketta
2 rkl soijaa
6 rkl vaahterasiirappia
6 rkl fariinisokeria
6 rkl öljyä
1 dl ananasmehua

Nosta ribsit huoneenlämpöön. Leikkaa liha annospaloiksi luiden välistä. Mausta suolalla.

Sekoita kastikeainekset kattilassa. Keittele miedolla lämmöllä kunnes barbequekastike paksunee.

Voitele ribesjä kastikkeella ja laita uuniin. Paista 180 asteisessa uunissa noin tunti. Sivele kastiketta useasti paiston aikana ja voit myös käännellä kylkipaloja. Tunnin kuluttua tarkista lihan kypsyys. Lihan tulee olla pehmeää ja helposti luusta irtoavaa.

Koristele halutessasi paahdetuilla seesaminsiemenillä.






Kanavartaat

n. 6 varrasta

3 isoa kanan rintafilettä
2 sipulia

marinadi

puolikkaan limen mehu
loraus soijaa
2 tl hunajaa
1 tl osterikastiketta
loraus riisiviinietikkaa
kevätsipulin vartta
raastettua valkosipulia ja inkivääriä
chilihiutaleita
öljyä

Sekoita marinadiainekset hyvin yhteen. Kuutioi kana sopiviksi paloiksi ja sekoittele marinadi tasaiseksi kanojen päälle. Anna maustua useampi tunti.

Kuori sipuli, leikkaa neljään osaa. Erottele sipulikerrokset irto toisistaan ja pujottele niitä liotettuihin bambutikkuihin vuorotellen kanapalojen kanssa.

Grillaa kypsiksi tai paista uunissa 175 astetta, 30 min. Tarkista kypsyys.









2 kommenttia:

  1. Ne Saran ribsit on niin hyviä! Tykkään tosi paljon niistä toisistakin, meillä on tehty niitä kaikkein eniten :) Voiskin huomenna tehdä ribsejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä hyviä. Täytyy se toinenkin versio pistää testiin. Ostin toisen kylkirivin pakastimeen odottelemaan ja tuskin sen odotus käy kovin pitkäksi :)

      Poista